Working Holiday -viisumi Uuteen-Seelantiin

by admin

Working Holiday –viisumilla on mahdollista oleskella Uudessa-Seelannissa 12 kuukautta. Jos kuitenkin kyseisen kuluneen vuoden aikana viisumin omistaja on työskennellyt kolme perättäistä kuukautta maataloussektorilla – eli ollut poimimassa hedelmiä, keritsemässä lampaita tai muuta vastaavaa – voi tämä myös hakea kolmen kuukauden pidennystä viisumiinsa. Enintään Uudessa-Seelannissa voi siis oleskella 15 kuukautta.

Uuden-Seelannin maahanmuuttoviraston vaatimuksiin kuuluu, että viisumin hakijalla on passi, joka pysyy voimassa vielä kolme kuukautta Uudesta-Seelannista lähtemisen jälkeen. Lisäksi viisumin hakijalla täytyy olla paluulippu tai tarpeeksi rahaa sellaisen ostamiseen sekä vähintään 4200 Uuden-Seelannin dollaria asumiskuluihin ja elämiseen.

Töitä reissaajille on Uudessa-Seelannissa aina tarjolla. Suurin osa työpaikoista on maataloutta avittavia; esimerkiksi lampaiden keritsemistä, lehmien lypsämistä ja muuta mukavaa ulkoilmatyötä. Maatilat ovat Uudessa-Seelannissa isoja. Lisäksi maassa sijaitsee monia viinitiloja ja hedelmätarhoja. Vaikka työ onkin fyysisesti raskasta, työn kautta löytää varmasti muitakin hyväntuulisia Working Holiday –viisumin omaavia kavereita.

Töitä saattaa löytää myös kahviloista, majataloista tai baareista, joita on kaikkialla. Tarjoilijoille on nimittäin aina kysyntää. Toisinaan kyseiset työpaikat ovat hektisiä ja kiireisempiä, toisinaan taas paljon letkeämpiä. Kielitaito ja hyvin laadittu CV ovat työnhakijalle ensiarvoisen tärkeitä.

Monet Working Holiday –ohjelmia tarjoavat sivustot muistuttavat, ettei työnteko ole kyseisen reissun pääasia. Vuodesta on tarkoitus nauttia, nähdä uusia paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin. Koko vuotta ei ole tarkoitus kuluttaa tekemällä töitä farmilla tai baaritiskin takana.